Myös korttimaksu toimii

Pieni cnc-kaiverrin. (ensimmäinen yritys)

Aloittaja BN2, 22.11.12 - klo:17:01

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

BN2

Terve kaikille lukijoille tasapuolisesti. Olen seurannut foorumia jo parisen vuotta, ja haaveillut rakentavani sorvin itse. Sorvi projektiin ehdinkin jo valmistaa lähes kaikki reukun osat, ja aloittaa karaputkea yms pientä, mutta projekti ei koskaan ottanut kunnolla tuulta siipiensä alle koska en raaskinut ostaa kalliita johteita ja kuularuuveja (+koneistuksia joita en itse pysty tehdä) kun ajattelin että mitä jos en saakkaan koko laitosta pelittämään.

Niinpä ajattelin alkuun rakentaa jotain pienempää, helpompaa, ja ennenkaikkea halvempaa. Aloin miettiä kaiverrinta koska melko usein tulee muissa harrastuksissa eteen kaikkea pientä missä kaiverrin olisi kätevä.

Kaiverrin on tehty kitupiikki malliin, Steppereinä koitetaan saada toimimaan vanhan tulostimen stepperin(toimii kyllä mutta riittääkö voima) liikeruuvina tulee olemaan normaali M10 kierretanko jossa mutterinvirkaa hoitaa pronssista jyrsitty ruuviin sovitettu mutteri. koneen runko on alumiinia, ja johteet on myöskin lainattu tulostimesta, kelkkoina toimii POM:ista tehdyt holkkit.

Ohjauksena Mach 3 stepperiohjain ebaystä joku perus 3 akselin ohjain.

Tätä on jo pieni hetki näperrelty kaikessa hiljaisuudessa.

Huomioita haukkuja ja kommentteja otetaan vastaan, eiköhän tästä vielä jotain joskus tule.
-Hyde





Timo Hotti

Tervehdys BN2

Hienolta näyttää!
Itse tein ensimmäisen jyrsimen/ pora-automaatin "raadon" myöskin vanhoista tulostimen johteista/ steppereistä. Voima oli vain liian pieni muuhun kuin ihan pehmoisiin aineisiin ja hitaisiin liikkeisiin.
Se hyöty kuitenkin hommasta oli että sain todistettua että laite toimii kuten halusin. Joten eikun tilaamaan isompia steppereitä ja johteita ja uutta väsäämään. Isompi ja vahvempi tuli ja sillä tuli tehtyä jo ihan myyntiin tavaraa. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja jo edellistä rakentaessa virisi uusia ideoita ja ei ku uutta rakentamaan... nyt jo 4. versio käytössä. Monella muulla varmaan samoin.
Vanhoja osia jää nurkkiin ja niitä myydään halvalla pois, uusien tieltä. Joten hetken kun kuulostelet niin varmaan löytyy paremmat emmeet laitteeseen ja saat tuohon hienoon runkoon lisäpuhtia.
Itse aion tehdä seuraavaksi selaisen pienen koneen jolla saa näppärästi tehtyä pieniä koruja ja nimikyltti kaiverruksia. Ei viitsi aina tuonne talliin mennä näpertelemään. Talvisin vain 10-15 astetta lämmintä...
Tervetuloa joukkoomme kirjavaan!

timi
timi

olli henttonen

Jeps, hienon näköinen masiina ja joka sivu koneistettu. Tervetuloa puuhapajalle, mikäli tarvitset koneistusapua tai neuvoja, autamme minkä pystymme ja tältä foorumilta löytyy guruja joka lähtöön. Koneemme ovat foorumilaisten käytössä nimellistä teräkorvausta vastaan omissa harrasteprojekteissaan.
dyykkari

BN2

Iltaa kansalle. Näköjään jo vähän pidempi tovi vierähtänyt siitä kun aloitin tämän projektiesittelyn.
Päivitetään sen verran että nykyään on jo motit kiinni ja konetta on liikutettu g-koodilla, mutta vain siten että karan virkaa on hoitanut kynä.

Karan rakennus on kuitenkin aloitettu, ja on hyvä mahdollisuus että valmistakin tulee ennemmin kuin myöhemmin. karamoottorina tulee toimimaan 24V/~9000rpm moottori, ja työkalu kiinnitetään ER11 holkkiin. Paketti kasaantuu jokseenkin näin. (kuvassa väärä ER pidin)


BN2

Tervehdys kaikille. Jos vähän päivittelisin tätäkin.. Vaikka tänne ei ole tullut päivitettyä, niin kone tuli "valmiiksi" ja sillä piirrettiin ja kaiverrettiin, mutta niinkuin arvata saattoi. Nälkä kasvoi syödessä eikä pyörötangot toimineet johteina enää kun kaiverrinta alettiin käyttää jyrsimenä  ::)

Tuli siis aika johdepäivitykselle, ja uudet(käytetyt) johteet löytyi foorumilta eli 9mm leveät lineaarit. Koska en ollut varautunut tähän silloin kun suunnittelin konetta, joutui runkoon tehdä muutoksia joka akselille. Onnekseni vaihdoin työpistettä sorvilta jyrsinkoneelle joten enää ei tarvitse olla riippuvainen kenestäkään, vaan voi itse jäädä nakertamaan osia työpäivän jälkeen.

Kaiverrin olisi tarkoitus saada tällä konversiolla valmiiksi nyt keväällä, niin että myös kara mitä on aloitettu tekemään tulisi kiinni. Pistetään vielä pari kuvaa että ei tule pelkästään tylsä tekstipäivitys.

tässä jo johteet kiinni/paikat valmiina


Tässä viimeisin tehty osa, eli koneen jalka johon tein paikan rajakytkimelle. Tällainen tuli siis joka nurkkaan vaikken kytkintä laita varmaan kuin yhteen, loput soft limiteillä.

BN2

Jatkan yksinpuhelua.. Tällä viikolla tein koneeseen Z-akselin levyn, ja kierteitä ja oikaisun pöydälle. tuli vähän kivemman näköinen kun on ajettu 16mm tapin sijasta 50mm teräpäällä. Z irvistää koska ei löytynyt sopivan pituisia pultteja paikallisesta pulttikaupasta. Vielä uudet liikeruuvit&mutterit niin koneen saa taas liikkeelle ainakin mekaaniikan puolesta. Karan hihnapyörät ja hihnat tulee varmaan vasta kuukauden päästä, mutta dremel toimikoon siihen asti.




NiVa

Moikka!

Vaikka jossain tekstissä jotain mittoja mainittu niin tämä kuva, missä käsi näkyy, antaa vasta mittasuhteen. Pieni on pieni ja samalla siisti peli.
Parempi yksi ruuvi löysällä, kuin kymmenen liian tiukalla!

t:Niva

BN2

Lainaus käyttäjältä: NiVa - 03.03.16 - klo:19:05
Moikka!

Vaikka jossain tekstissä jotain mittoja mainittu niin tämä kuva, missä käsi näkyy, antaa vasta mittasuhteen. Pieni on pieni ja samalla siisti peli.

Joo pieni on. Liikkeet X135.0mm Y130.00mm ja Z85.0mm eli siinä mielessä epäsuhtanen kone että X ja Y on melkeen saman pituiset. Toivottavasti jotain pientä kikkaretta riittää tehtäväksi. Ainakin tästä tulee hyvää harjoitusta, jos seuraava olis isommilla liikkeillä ja ainakin unelmissa servoilla.  ::) Ei tarttis aina jäädä töihin harrastamaan jos on jotain tehtävää.

BN2

Lähes valmis mekaanisesti. Karan hihnapyörät ja moottorin kiinnikkeet tekemättä. Tuntuu melko tukevalta, pitää sähköistää viikonloppuna..


Juvan

Siisti kone odotan mielenkiinolla ensi testejä, ajeletko tolla kaverrusta vai ihan pikku osia?.

BN2

Lainaus käyttäjältä: Juvan - 11.03.16 - klo:00:24
Siisti kone odotan mielenkiinolla ensi testejä, ajeletko tolla kaverrusta vai ihan pikku osia?.

Kiitti, tarkotus tehdä kaikkea mitä koneella pystyy :P Testailin tänään machilla, muuten ihan jees mutta mach tuntuu satunnaisesti jättävän ohjelmasta rivejä lukematta  ??? ja siis ei ole mistään sellaisesta kyse että stepperit sutii. Esim kun olen ohjelmoinut terän nousemaan lopuksi Z10. niin kerran kone jäi viimeisen "lastun" syvyyteen. Toinen hassu kun tein aliohjelmalla muotoa, niin satunnaisesti sekoaa koodirivistä ja tekee mitä sattuu. Ei sinäänsä vakavaa tän kokoisella koneella, ja palikoilla, mutta susikappaleita tulee jos tollanen jatkuu  :-[

TeacDance

Lainaus käyttäjältä: BN2 - 11.03.16 - klo:19:31
Kiitti, tarkotus tehdä kaikkea mitä koneella pystyy :P Testailin tänään machilla, muuten ihan jees mutta mach tuntuu satunnaisesti jättävän ohjelmasta rivejä lukematta  ??? ja siis ei ole mistään sellaisesta kyse että stepperit sutii. Esim kun olen ohjelmoinut terän nousemaan lopuksi Z10. niin kerran kone jäi viimeisen "lastun" syvyyteen. Toinen hassu kun tein aliohjelmalla muotoa, niin satunnaisesti sekoaa koodirivistä ja tekee mitä sattuu. Ei sinäänsä vakavaa tän kokoisella koneella, ja palikoilla, mutta susikappaleita tulee jos tollanen jatkuu  :-[

Tsekkaa moottorien kiihtyvyydet oisko siitä kiinni. Käytätkö läppärillä vai pöytäkoneella. itse olen jo käyttänyt mach3 onnistuneesti 9-vuotta kaikilla vanhoilla pöytäkoneilla mistä on löytynyt rinnakkais portti ja en vaihtais muuhun  ???
_________________
Tero Koskela
Ylivieska

YouTube

BN2

Pöytäkoneella käytän. Säädin vähän kiihdytyksiä, ja ei ole sekoillut enää vastaavalla tavalla.

Ensimmäinen osa ajettu ja heti valmistaudiuttu massatuotantoon :P Tein koiralle pantaan lätkän jossa on koiran nimi ja oma ja muijan puhelinumerot.

Väsäsin myös jigin mihin saa lätkät kiinni kaiverruksen ajaksi. Eli ensin tiputtelen oikean muotoisia ja kokoisia lätkiä ja viimeisenä kaiverrukset. Hyvin jaksaa ottaa lastua ainakin puusta ja muovista, 1mm lastulla menee 2.78mm tappi niin helposti että voisi mennä 2mm lastullakin, vauhtia saisi vaan irrota lisää. Varmaan pakko tehdä se isompi kone..

Jigin ajosta on videokin mutta se on niin pitkä ja tylsä että en jaksa latailla webbiin  ;D

Ohjelmissa hyödynnetty G10 nollapistesiirtoja muuttujia ja aliohjelmia.

Osaako joku vinkata helppoa ja ilmaista 2d cadiä? 3d osia piirtelen sketchupilla, mutta 2d olisi myös näppärä joissain hommissa.

Tässä nyt pari kuvaa.




Powered by EzPortal
SMF spam blocked by CleanTalk