Rakenteilla olevaan koneeseen olisi tarkoitus vetää jonkinlainen keskusvoitelu johteille ja ruuveille että välttyisi rasvaprässin jatkuvalta käytöltä. Kelkoissa ja kuulamuttereissa on tällä hetkellä perus rasvanipat M6 kierteellä. Millaisilla letkuilla/liittimillä linjat kannattaisi toteuttaa? Foorumilainen Juvan näyttää olevan harvoja jotka ovat voitelulinjastoja esitelleet täällä foorumilla, mahtaako tuo olla Feston (paineilma)osilla toteutettu? Voitelun automatisointi on vielä harkinnassa, lähinnä on ollut mielessä joku yksi pumppu/sylinteri josta voi käsin ruutata öljyt joka paikkaan kerralla. Minkälaista öljyä tuossa kannattaisi yleensä ottaen käyttää?
Tuossa vielä linkki Juvan:n rakennusketjuun
http://www.cnc-tekniikka.com/CNC-forum1/index.php?topic=397.0
Voitelu oikeissa koneissa menee tyylillä paine putkiin, annosteliat (jousella) täyttyvät, kun paine tippuu, annostelia sylkee öljyt kohteeseen.
Linjat rautaa, kuparia tai muovia.
Tollasia käytettyjä annostelioita vois löytyä kun tiedät mitä tarvit. Vaativat puhdistuksen. Putkisto ja liittimet jarruputkesta tai ihan siitä oikeasta, hinta menee varmaan sen oikean puolelle.
tämmönen firma myy letkua ja liittimiä http://www.maxjas.fi/index.php?p=02&l=fi&tuoteryhma=johdevoitelu
Ei muistaakseni ole kovin kallista nuo putket ja liittimet, hinta tulee pumpusta ja annostelusta.
Mikään voitelu ei ole niin epävarmaa kun monta vapaata putken päätä ja yksi pumppu! Joku menee tukkoon ja öljy kulkee sinne minne helpoiten pääsee.
Moikka!
Tässä kan firma ja hyviä kuvia aiheesta.
http://www.arceurotrade.co.uk/Catalogue/Machine-Spares/One-Shot-Lubrication-System (http://www.arceurotrade.co.uk/Catalogue/Machine-Spares/One-Shot-Lubrication-System)
Kiitoksia, tuo arceurotraden sivu kiteytti kaiken oleellisen ;) Täytyy vähän miettiä miten linjat vetää, ne täytyisi olla varmaan saman pituisia että öljy menisi tasaisesti jokaiseen voideltavaan kohteeseen
Ei tarvitse olla samanpituiset linjat. IKH:lla näin jonkun rasvaripalikan mitä voisi varmaan soveltaa.
edit: Löyty linkki:http://www.ikh.fi/KV0100_KESKUSVOITELU_SARJA_6_ULOSTULOA (http://www.ikh.fi/KV0100_KESKUSVOITELU_SARJA_6_ULOSTULOA)
Ja johdeöljyhän on vissiin paras työstökoneisiin.
Nuorena poikana kuorma-autoihin asennettiin safe-matic (muistaakseni) keskusvoitelujärjestelmiä, niissä putkisto oli muovista. Kannattaisi siltäkin suunnalta varmaan googletella.
Minäkin tein omaan työkaluhiomakoneen keskusvoitelujärjestelmään remontin. Alkuperäisessä systeemissä on jakotukki, missä on säätöventtiilit, siis jonkinlaiset neulaventtiilit,joilla virtausmäärät säädetään. Niiden virtausvastus on kertaluokkaa suurempi kuin putkivastus kyseisellä virtausmäärillä. Silloin putkenpituus ei ole kovin ratkaisevaa kun putkenpituuksien suhteet ovat vaikkapa 1:2 tai jopa 1:3. Minun koneessani tuo säätöventtiilisysteemi oli poikittaispöydän alla, niin ettei niitä säätöjä voinut tehdä purkamatta osittain konetta. Vaihdoin jakotukin semmoiseen paikkaan jotta säätö käy päinsä koska tahansa. Neulaventtiilin virtausaukko on niin pieni, että pienikin roska tukkii sen helposti, kuten minun koneessani. Tukkeutumisen vuoksi oli poikittaiskelkan johteen päässä lievää kulumista. Hieman kaavausharjoitusta. Nyt toimii hyvin ja seuraan valuvasta öljystä voitelumääriä. Villen toteamus on ihan totta. Sinne menee minne on helpointa. Muuten, niiden neulaventtiilien säätö on työlästä. Meni monta kokeilukierrosta jotta määrät oli edes sinnepäin.
Jatketaanpa tähän vaikka ketju onkin jo aika iäkäs. Kyseessä on kuitenkin sama asia niin löytyy jatkossakin täältä.
Sorvin kunnostusprojekti on siinä vaiheessa että pitäisi miettiä myös voitelujärjestelmä kuntoon.
Alkuperäisessä säiliöltä meni yksi letku jakotukille jossa on ilmeisesti oma neulaventtiili joka lähdölle. Tukilta meni erilliset putket/letkut johteille jne. Käyttövoimana toimi paineilma.
Toiveena olisi pärjätä ilman paineilmaa, minkälaisia järkeviä vaihtoehtoja olisi olemassa?
Kannattaako edes harkita alkuperäisen käyttöä esim sähköpumpulla?
Suurin osa putkista ja letkuista menee kuitenkin vaihtoon.
Lisäyksenä tuohon keskusvoitelukeskusteluun. Tuommoinen neulaventtiili on ihan hanurista jos on säädettävä öljyn virtausta jotakuinkin tarkasti. Keskinäisen öljynjakauman säätö on tosi työläs. Huomattavasti parempi systeemi on Bridgeport-työkalujyrsinkoneessani, josta laitan toisella foorumilla kirjoittamastani pätkiä.
Homma jatkuu..... . Vähän epäilytti tuon keskusvoitelusysteemin toiminta. Siinä kun on nuo virtauksen rajoittimet, joissa on ahtaita kanavia. Jakotukissa on yksitoista lähtöä. Paineilmalla sai selville, että jotakin henkeä joissakin on, vaan oli kituliasta menoa. Ei muuta, kuin purkamaan sellainen kuristusnippa. Sehän olikin mielenkiintoinen kapistus. nipan sisällä oli noin 10mm pituinen ja noin 5mm halkaisijainen ruuvi, jossa nousu oli jotakin 1.25 mm luokkaa ja ulkopinta hiottu niin, että kierteen harjan paksuus oli normaalia suurempi. Kun se ruuvi oli tiukalla sovitteella nipan sisällä, niin kierteen sisään muodostui silloin noin 150 mm pituinen kapillaarikanava, jonka halkaisija on jotakin puolen millimetrin luokkaa. No, olihan niistä suurin osa tukossa. Teräsharjalla kierteiden puhdistus ja huuhtelu. Loputkin kymmenen kappaletta. Testaus vielä keskusvoitelupumpulla. Kun kaikista kuristusnipoista tuli öljyä, niin paperilla pyyhkäisy jolla sai öljynpinnan tasaiseksi. Siitä eteenpäin sai tarkastettua, että kuplan kasvu oli melko saman suuruinen. Kyllä oli helpotus suuri kun tuli tuokin tehtyä. Olisi joku onneton saanut joskus ihan pa....koneen ilman tuota pikkuhommaa.
Taitaa olla tänään koko kone kasassa. Kyllä noita hommia tekisi kun vain saisi aloitettua.
Vastauksena erään foorumilaisen kysymykseen edellä esitetyn johdosta
Tuommoisen hieman madalletun "kierrekanavan" muotoisessa kapillaarissa aiheutunut painehäviö voidaan laskea likimäärin laminaarivirtauksen laskentayhtälöllä pyöreässä putkessa. Muunnetaan se poikkileikkausala ympyrän halkaisijaksi. Tuo painehäviö on vain siitä metka, että se kanavan halkaisija on jakajana yhtälössä ja siinä peräti neljännessä potenssissa. Siis noin kymmenen prosentin virhe halkaisijassa tekee noin 45 prosentin virheen tuloksessa. Koska kierremuoto on helppo valmistaa suhteellisen tarkasti, niin se on hyvä tuollaiseen osaan. Jos taasen käytetään kuristuslaippaa, sen "vaikutusaste" on neliöllinen. Siis halkaisijan kymmenen prosentin virhe aiheuttaa noin kahdenkymmenen prosentin virheen tuloksessa. Kun painehäviö on suoraan riippuvainen kapillaarin pituudesta, on käytännöllistä tehdä isompi kanava ja siitä pitkähkö.
Tuo kapillaariputki on riippuvainen viskositeetistä ja (teoreettinen) kuristuslaippa ei ole. Kun viskositeetti ei kovinkaan paljoa vaihtele kun koneen käyttölämpötila ei muutu paljoakaan ja käytetään viskositeetiltaan oikean suuruista öljyä. Tietysti voidaan tehdä sellainen majesteettirikos, että käytetään vaikkapa viisin- kymmenkertaista viskositeettiä, jotain "peräöljyä". Silloin koneen voitelupisteisiin menevän öljyn matka kestää moninkertaisesti helpoimpaan kohteeseen ja johteiden väliin ei mene ollenkaan öljyä kun se valuu muualle.
Noilla kuristuskohdilla halutaan saada öljyn virtaus hitaaksi juuri tuossa edellä olevassa kohdassa mainitun syyn takia, siis öljyllä pitää olla aikaa tunkeutua pieniinkin ahtaisiin rakosiin.
Nyt jos halutaan tuommoisilla kuristuslaipan kaltaisilla pikku reikäsillä saada virtaus riittävän hitaaksi, niin sen reiän halkaisija tulee kovin pieneksi. Tuo kuristuslaipan paksuus tuossa reiänkohdalla saisi olla vaikkapa puolet tai alle reiän halkaisijasta. Nyt on vain semmoinen juttu, että konepajaympäristössä voiteluöljyyn helposti menee likaa, jonka partikkelit on helposti suurempia kuin tuo pikku reikänen tai muu senkaltainen kuristus. Minun työkaluhiomakoneessani on jakotukissa semmoisia pieniä venttiileitä, jolla säädetään öljyn virtausta. Alkuperäisessä versiossa se jakotukki oli pöydän alla jossa sitä ei pystynyt ollenkaan säätämään. Siirsin sen parempaan paikkaan. Seuraan öljyn valumista johteiden välistä ja tarpeen vaatiessa säädän venttiiliä, joka sinänsä on kovin tarkka pienillä aukoilla.
Sitten vielä, paras asia tuollaisessa "ruuvityyppisessä" kapillaarissa on se, että ruuvien pituudella voidaan helpolla säätää öljyn jakauma halutuksi. Sinne mihin tulee johtaa enemmän öljyä, tulee lyhempi ruuvi. On jopa minulle myöskin helppo matemaattisesti määrittää ruuvien pituudet halutun öljynjakauman perusteella.
Lainaus käyttäjältä: Isto - 06.09.14 - klo:21:21
Jatketaanpa tähän vaikka ketju onkin jo aika iäkäs. Kyseessä on kuitenkin sama asia niin löytyy jatkossakin täältä.
Sorvin kunnostusprojekti on siinä vaiheessa että pitäisi miettiä myös voitelujärjestelmä kuntoon.
Alkuperäisessä säiliöltä meni yksi letku jakotukille jossa on ilmeisesti oma neulaventtiili joka lähdölle. Tukilta meni erilliset putket/letkut johteille jne. Käyttövoimana toimi paineilma.
Toiveena olisi pärjätä ilman paineilmaa, minkälaisia järkeviä vaihtoehtoja olisi olemassa?
Kannattaako edes harkita alkuperäisen käyttöä esim sähköpumpulla?
Suurin osa putkista ja letkuista menee kuitenkin vaihtoon.
http://www.qtec.fi/progressiivinen-keskusvoitelu
Siinä yksi ratkaisu pulmaan, pumppuja on myös käsikäyttöisiä.
Onko toi lincolnin?
http://www.lincolnindustrial.com/products/automaticlubrication/multilineandprogressivesystem.aspx
Pekka
Nnäyttää siltä että tällä kertaa on vähän tuuria ja alkuperäinen on juuri tuollainen progressiivinen järjestelmä.
Jakaja näyttää vahvasti samalta kuin qtecin selostuksessa. Täytyy yrittää löytää jostain mitä nuo merkinnät mahtavat tarkoittaa, palikat on muuten samanlaisia mutta alimmassa on E ja toisissailmeisesti Д.
Itse olen muutemassa koneessa käyttänyt sellaista ratkaisua, jossa olen vetänyt kuularuuveilta ja lineaarijohdekelkoilta 4/2 mm paineilmaletkun yhdelle jakotukille. Tuohon jakotukkiin olen tehnyt niin monta reikää kuin on voideltavia kohteita. Jokaiseen voideltavaan kohteeseen siis oma letku ja oma rasvanippa. Nippoina olen käyttänyt noita vanhanaikaisia pyörittäen kiristettäviä liittimiä, ja ne ainakin kestää tuon paineen. Pikaliittimistä en olisi niin varma. Tuo 4/2 paineilmaletku kestää hyvin rasvaprässin paineen, kun reikä on pieni keskellä. 6/4 letku pullistuu helposti. Tuollaisten yhdessä paikassa olevien nippojen kautta voitelu käy nopeasti. Kun jokainen nippa on erikseen, niin tietää varmasti, että rasvaa menee perille. Ei keskusvoitelu, mutta edullinen korvike tuolle.
Lincolnin keskusvoiteluita on yksi asiakas käyttänyt paljon, mutta sellaisen hinta kun on helposti edemmän kun koko harrastekone, niin ei oikein järkevä.
Erästä konkurssihuutokauppaa seuranneena tuli mieleen että ottaako kukaan vanhoista työstökeskuksista rasvarit talteen? Siis romuiksihan nämä isommat koneet vissiin menee? Ei ne "meillä" ainakaan kenellekään kelvanneet. Rasvarithan näissä oli aivan kunnossa.
Lainaus käyttäjältä: Kumpumäen seppä - 08.09.14 - klo:14:37
Kun jokainen nippa on erikseen, niin tietää varmasti, että rasvaa menee perille.
Eikös se näin menny että työstökonejohteille ja kuularuuveille nimenomaan öljyä, ei kerää kakkaa vaan huuhtoutuu öljyn mukana pois. Rasvassa nöölit kiinni kuin täit tervassa.
Lainaus käyttäjältä: ttontsa - 08.09.14 - klo:16:27
Eikös se näin menny että työstökonejohteille ja kuularuuveille nimenomaan öljyä, ei kerää kakkaa vaan huuhtoutuu öljyn mukana pois. Rasvassa nöölit kiinni kuin täit tervassa.
Mun käsitys on se, että öljy vaatii käytännössä sen automaattisen voitelun, kun kukaan ei viitsi montaa kertaa päivässä kuitenkaan voidella. Öljyn voiteleva vaikutus ei kuitenkaan kestä läheskään niin kauan kun rasvan. Puuntyöstökoneissa näkee sellaisia melko edullisennäköisiä italialaisia öljy-keskusvoitelulaitteita. Niissä vaan ei ole mitään järkevää jakajaa. Jos yksi kanava on tukossa, niin se vaan ei sitten saa voitelua.
Oikeestaan riippu liikenopeudesta ja siitä miten paljon lämpöö pitää saada pois.
Rasvan ideana on se että öljy pysyy suovan voimalla voielukohteessa, eli voidaan lisätä sillointällöin. Jos käytetään öljyä, niin voitelun pitää käytännössä olla jatkuvaa. Jos rasva tai öljy jäterään paikoilleen tai kuivumaan, niin molemmat kerää partikkeleita puoleensa, eroa on hieman viskositeetista johtuen, isommat jää kiinni helpommin rasvaan, mutta ne pienemmät on vaarallisempia, kun menevät tiivisteestä läpi.
Jonkun pintanopeuden jälkeen rasvaa kirnutaan voitelukohteessa ja siihen menee energiaa, joka vapautuu lämpönä, siloin kannatttais siirtyä notkeempaan rasvaan, NLGI2: jälkeen löytyy luokkia aina 00:n asti ja sen jälkeen öljyjä. Sitten kun klotataan kunnolla öljyllä, niin voidaan johtaa öljy vaikkapa kuularuuvin läpi ja pitää kuularuuvi enempi vakiolämpötilassa, jolloin se veny milliä metrin matkalla, jos lämpö muuttuu 100C. Toki siten on houkuttavaa kerätä öljy talteen, suodattaa pumpata, jäähdyttää ja aletaankin olla jo oikeissa hinnoissa.
Pekka
Kun alkuperäinen järjestelmä näytti olevan ehkä öljyllä eikä rasvalla niin minkälaista öljyä pitäisi käyttää, lähinnä notkeus ?
Koodit ja luokat ei sano minulle (ainakaan vielä) mitään...
Harrastekoneella ei kuitenkaan ehkä ajella kovin pitkiä ajoja ja saattaa seistä pitkiäkin aikoja välillä. Seisonnan jälkeen pitäisi varmaan aina aloittaa kunnon puhdistuksella ?
Noin 10V seisoneesta koneesta on tietysti hiukan hankala katsoa kuinka paksua voiteluaine on ollut, veikkaan kuitenkin melko ohutta koska pumpun sijaan käytettiin paineilmaa.
(http://kone_pieni.jpg)
Köyhä teki tälläisen rasvarin pikkukoneeseen: Ilmaa paineenalennusventtiilin kautta ponttöön. (Korkki näkyy näytön oikeassa alakulmassa) Sitten magneettiventtiili, joka aukeaa kun kara käynnistyy.Siitä öljyä jakotukkiin, jossa ruuveista tehdyt kuristimet joka kanavalle. Läpinäkyvät letkunpätkät on ensituntumalta turhat, kun virtauksen voi nähdä selvästi 2/4 millin nylonputken päästä, jos ottaa sen liittimestä irti. Kuvan otin ilman suojuksia ja suojakumeja, jotta näkyy mun viritykset paremmin.
Tiedä sitten, mihin nämä Tercot on alunperin suunniteltu, kuulamutterit täynnä lastuja ja voiteleminen hankalaa