Myös korttimaksu toimii

Delta:n automaatiokomponentit

Aloittaja Jonne, 26.05.12 - klo:18:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jonne


Allekirjoittaneen maahantuonnin tuotevalikoima laajentunut CNC-ohjauksista Delta:n automaatiotuotesarjan Suomen
edustuksella ja ajattelin ilmoittaa niistä täällä, kun täällä pyörii enemmän ja vähemmän alan ammattilaisia ja hintataso ei ole
posketon harrastajan budjetillekaan. Lisäksi Deltan kaikki ohjelmistot ovat ilmaisia ja ohjelmointikaapelit ovat ihan
standardikamaa.



Delta on tunnetumpi virtalähteistään kuin automaatiopuolen osista, mutta moni on varmaan törmännyt Deltan tuotteisiin
työstökoneiden alkuperäiskomponentteina.

Teen tähän pienen yhteenvedon tuotteista. Myöhemmin kesällä tulevat uudet nettisivut ja blogi ohjelmointiesimerkeistä ja
tuoteuutuksista.

Osaan tuotteista olen linkittänyt softat ja manuaalit, loput löydät Deltan kotisivuilta, linkki löytyy lopusta.


Ohjelmoitavat logiikat

Logiikoita löytyy joka lähtöön, ihan peruslogiikoista aina G-koodilogiikoihin (kyllä, nämä osaavat lukea puhdasta
G-koodia). Käskyjä peruslogiikassa on noin 300, aina liikeohjauksesta (aivan peruslogiikatkin osaavat yhden akselin
liiketoiminnon, pikkuisen isommat mallit jo kahden akselin interpolaation) sumeaan logiikkaan. Vakiona 1xRS232 ja
1xRS485 (485:een voi liittää useita laitteita). Logiikat tukavat Modbusia, joten näitä aparaatteja voi liittää esim.
Machin tai EMC2:n kaveriksi.

***

Uusin ohjelmointisofta on ISP, jossa ohjelmointitapana tällä hetkellä IEC-standardin mukaiset raaka koodi, tikapuu tai
SFC-diagrammi. Pian on tulossa Structured Text -ohjelmointikieli (vastaa Siemenssin STL:ää) ja FBD (logiikka kuvataan
eräänlaisena kytkentäkaavana) ja näitä kaikkia voi ohjemointimetodeja voi sotkea keskenään. Uutena ominaisuutana juuri
tulleessa ISP:n päivityksessä voi viedä rekisteri- ja IO-tagit tuoda suoraan DOP-softiin (HMI-editori).





Tässä muutamasta logiikkasarjasta kuvaus.


DVP-SS



S-sarjaan omaa eniten laajennusmoduleja. Lisäksi vakiona liikeohjaus ja enkoderinluku, 1-3 kanavaa riippuen mallista.
Saatavana on spesiaali-MPU:t, kuten SV (200kHz 2-aks. interpolaatio), SA (analogitulot ja lähdöt), SE (ethernet), MC
(16-askelinen ohjaus mahdollisuus CANopenin kautta)...



DVP-EH2

http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/images/DVP-EH2.jpg

Nopeampi logiikka. Sisäänrakennettu 24VDC-virtalähde.


DVP-PM



Kuten EH2, mutta lukee liikeohjaukseen suoraan G-koodia. 2 tai 3 akselin interpolaation, riippuen mallista. CANopen-versio
tulossa lähiaikoina.

***

Laajennusmoduleja löytyy jokaiseen logiikkasarjaan lisäIO:sta quatrature-lukijoihin, liikeohjaimiin, väyliin (ethernet,
profibus, CANopen, jne...), analogimuuntimiin, taajuusmittausmoduleihin...

Logiikan ohjelmointi voidaan suorittaa joko suoraan RS232:lla, HMI-paneelin läpi direct-linkillä (USBon kautta),
HMI-paneelilla USB-tikun kautta, RS485:lla (vakiona jokaisessa logiikassa) tai ethernetin kautta.

***


Esite logiikoista: http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/catalogue/DELTA_DVP_C_EN_20120507.pdf

Manuaali: http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/manual/DVP-PLC-Program_O_EN_20120416.pdf

Ohjelmaesimerkkejä (pdf) : http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/manual/DVP-PLC-101_A_EN_20120417.pdf

G-koodilogiikkojen manuaali: http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/manual/DVP-PM-Program_O_EN_20110415.pdf


ISP-soft: http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/software/ISPSoft_v1.03.zip

PM-soft (G-koodilogiikoille) : http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/software/PMSoft_V2.01.zip

(tässä vielä vanhempi WPL-softa perinteisemmän tikapuun tekoon: http://www.delta.com.tw/product/em/control/plc/download/software/WPLSoft_V2.20.11.zip )




HMI-paneelit



Deltan HMI-paneelit todella päteviä, edes logiikkaa ei HMI:n kaveriksi monissakaan tapauksissa, paneelissa valmiiksi
vähintään 1xRS232 ja 1xRS485 (modbus 1-wire), jonka kautta voi liittää servo-ohjaimet, taajuusmuuttajat tai muut
komponentit suoraan paneeliin. Lisäksi paneeleja saa ethernet-liitännällä, josta sitten voi muuntaa haluamakseen väyläksi.

Eikä tässä vielä kaikki; voit yhdistää useita HMI-paneeleja ja valvoa niitä realiaiakaisesti (ja käyttää) PC:ltä käsin
eRemote-ohjelmiston avulla. eServer ohjelmalla puolestaan voit kaapata PC::lle dataa excel-taulukkoon kaikilta näiltä
HMI-paneeleilta ja/tai logiikoilta. Ja ohjemistot ovat ilmaisia :D

Jos Deltan ohjelmat eivät kelpaa, voi käydä lataamassa kotisivuilta itse Visual Basic -kirjastot kommunikointia varten
ja tehdä itse.

***

Paneelin ohjelmointiin on DOP-soft, jossa valmiit kirjastot nappuloille, vapaa skaalaus, dynaamiset elementit, on- ja off-line
simulaattori (on-line simulaattorilla voit kytkeä logiikan PC:hen kiinni ja käyttää PC:tä HMI-paneelina) ja makro-ohjelmointikieli.
Datan loggaus suoraan muistiin tai tikulle excel-taulukkoon löytyy vakiona, kuten myls USB-portti.






Makro-ohjelmointi mahdollistaa monia poikkeuksellisia juttuja. Esimerkiksi ohjelmoimani demo liikekoodieditorista (voisiko tätä
kutsua CADiksi?),  jolla pystyy muokkamaan liikedataa, lisätä tai poistaa pisteitä ja esikatsella komesta eri projektiosta.




Makrokieli muistuttaa hyvin paljon Fanucin vastaavaa, mutta tästä löytyy myös käskyt sarjadatalle (voit kirjoittaa omia
protokollia), liulukulaskennalle, grafiikan piirrolle, excel-taulukoiden käsittelylle (voit tallentaa ja lukea Excelin taulukoita
tikulta tai paneelin muistista suoraan rekistereihin) ja jne.

Jokaisella elementille, kuten painikkeille voi ohjemoida nejä omaa makroa (on-macro, off-macro, after execute macro, before
execute macro), samoin voi jokaisella näyttösivulla omat makronsa, niin tausta kuin avaus- ja sulkemismakrot.

Tietenkään mitään makroja ei tarvitse käyttää, voit käyttää perinteistä tapaa, eli PLC:tä älyllisten toimintojen suorittamiseen
HMI:n toimiessa vain näyttönä ja näppäimistönä PLC:n datalle.

Niin, ja paneelit myös tukevat lähes tulkoon minkä valmistajan logiikkaa tahansa, voit kytkeä paneelin niin Allen Bradleyhin
kuin Omroniin, eli paneelin käyttö rajoitu pelkästään Deltan tuotteisiin. Tarkalleen ottaen voit liittää paneelin omiin keksintöihisi,
paneelissa on mahdollista valita Modbud/RTU tai /ASCII.

Paneeleja löytyy vakiona 4"...10" koissa. Pienet ovat hyvin kohtuullisen hintaisia, verrattuna siihen mitä HMI:t yleensä maksavat.

Lataa alta softa, pääset kokeilemaan miten paneeli käytännössä toimii. Esimerkkitiedostoja voi kysellä sähköpostilla tai käydä
Deltan blogista hakemassa (alempana linkki).

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/control/touch_hmi/download/catalogue/DELTA_DOP-B_C_EN_20120410.pdf

DOP-soft: http://www.delta.com.tw/product/em/control/touch_hmi/download/software/DOPSoft%201.00.07_20120427.zip

Manuaali: http://www.delta.com.tw/product/em/control/touch_hmi/download/manual/DOP-B_M_EN_20100531.pdf



Tekstipaneelit



Ei ihan tarkalleen ottaen pelkkiä tekstipaneeleja, pystyvät grafiikkaakin piirtämään. Edullinen vaihtoehto, mutta ei makro-
ohjelmointi mahdollisuutta. Liitäntänä 1xRS232 ja 1xRS485.

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/control/touch_hmi/download/catalogue/HMI_C_EN_20080320.pdf




Servokäytöt


ASDA-B2



Peruskäyttö, tehoskaala 50W-3kW, sisäänsyöttö 2x230VAC (1.5kW asti) tai 3x230VAC). Enkoderitarkkuus "vaivaiset" 160 000
pulssi / kierros, automaattinen inertianmittaus 0..100x (siis automaattisäätöinen), RS485:n kautta pystyy keskustelemaan
logiikoiden tai HMI-paneelien kanssa (esim. minimaalistinen liikeohjaus voidaan toteuttaa HMI +servo-ohjaimella).

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/motion/motion_servo/download/catalogue/ASDA-B2_C_EN_20110224.pdf

Softa: http://www.delta.com.tw/product/em/motion/motion_servo/download/software/ASDA_Soft_V4.07.05_Install_Edition.zip


ASDA-A2



Servokäyttöjen lippulaiva, tehoskaala 100W...5.5kW, 2x230VAC tai 3x400VAC. Enkoderitarkkuus 1 280 000 pulssia / kierros.
Automaattinen inertian mittaus, "jerk control" (älykäs värähtelynesto), ohjaustapana perinteiset nopeus, vääntö, pulssi tai
väyläy CANopen, profibus, jne... A2 osaa myös väylän kautta ajaa toisten ohjainten kanssa interpolaatiota omineen ilman
logiikkaa.

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/motion/motion_servo/download/catalogue/DELTA_ASDA-A2_C_EN_20120427.pdf

Softa: http://www.delta.com.tw/product/em/motion/motion_servo/download/software/ASDA_Soft_V4.07.05_Install_Edition.zip



Taajuusmuuttajat

Taajuusmuuttajaia löytyy yli kymmentä erilaista, joten listaan tähän vain kaksi mielenkintoisinta.


VFD-E


Perusvektorimuunnin, jossa RS485, sisäänrakennettu EMI-suodin ja ohjemoitava logiikka (ohjelmointi edellä mainitulla
ISP-softalla). 1-600Hz, tehoskaala E-sarjalle 400W-22kW. Saatavana laaja valikoima lisäkortteja, kuten IO:ta, väyliä ja jne...

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/drive/ac_motor/download/catalogue/VFD-E_C_EN_20100705.pdf



C/CP2000



Fluxvektoritaajuusmuunnin, jossa EMI-suodin, sisäänrakennettu logiikka ja HMI-paneeli. Mikä tästä muuttajasta tekee
poikkeuksellisen, on sen kyky ajaa oikosulkomoottoreiden lisäksi kestomegneettimoottoreita (BLDC). Ohjain pystyy
myös äärettömän tarkkaan paikoitukseen. Luonnollisesti myös automaattinen tuning ja väylät ja sen sellaiset.

Esite: http://www.delta.com.tw/product/em/drive/ac_motor/download/catalogue/C2000_C_EN_20120410.pdf



*************************************************************************************************



Tässä oli vasta osa Deltan valikoimasta, käy Delta kotisivulla tutustumassa tarkemmin tuotteisiin suomenkielisiä
sivuja ja blogia odotellessa.

Jos sinulla on projekti tai tuote johon tarvit komponentit, ohjelmointiapua ja konsultaatiota otahan yhteyttä. Olen mieluusti
mukana niin isoissa kuin pienissä projekteissa ja tietysti harrastajienkin yhteydenotot ovat tervetulleita!

Kysymyksiä saa esittää tähän ketjuun tuotteista.


Johannes Thelen
THELEN TECH
Lahti

www.thelentech.com
johannesthelen (at) thelentech.com
O45-8511475


Valmistajan kotisivu: http://www.delta-europe.com/product/em/em_main.asp
Valmistajan blogi: http://deltautomation.wordpress.com/





Delta Electronics -tuotteet www.thelentech.fi - Blogi ennenmikrotietokoneita.blogspot.fi

MKM71

Olisko Jonnella tarjota mitään servopakettia aloittelevalle harrastelijalle, jolla vois opetella ja rakennella jonkun laitteen ja mikä sille muodostuis hinnaksi, esim 4-akselinen?

Jonne

Lainaus käyttäjältä: MKM71 - 27.05.12 - klo:13:13
Olisko Jonnella tarjota mitään servopakettia aloittelevalle harrastelijalle, jolla vois opetella ja rakennella jonkun laitteen ja mikä sille muodostuis hinnaksi, esim 4-akselinen?

Riippuu vähän mitä olet rakentamassa. Jos tarvit pelkkiä servoja ja perintäisiä ohjausmetodeja (vääntö, nopeus, pulssi) niin
sitten ASDA-B2. Väylän kautta tehdessä sitten tuo ASDA-A2.

Vaikka B2 on perusohjain, omaa sekin jonkin asteista älyä, sitä voi komentaa suoraan ModBusin kautta (vakiona RS232/RS422
/RS485-portit). Esimerkiksi tällä palstalla työnalla oleva sorvin sähköinen syöttövaihteisto voitaisiin tehdä yhdellä B2:lla ja
HMI-paneelilla. B2:n pulssituloon karan enkooderi (pystyy 4MHz:n lukutaajuuteen, eli kara saisi pyöriä 1000ppr [tod. 4000res]
kooderilla 60 000 rpm/min!) ja HMI:n kautta sitten vaihdetaan servo-ohjaimen enkoderikerroinparametreja, jolloin
välityssuhdetta voi vaihtaa miksi haluaa (tarkalleen ottaen koko sähköisen syöttövaihteiston voi tehdä yhdellä Deltan
logiikallakin, yksi laskuritulo ja yksi pulssilähtö, pikkuisen ohjemointia ja koko show on siinä ;) ).

A2:nen on vielä fiksumpi, se pystyy interpolaatioon toisten A2:sten kanssa ja osaa ajaa yksinään nokkamuotoa (servo liikkuu
ulkoisen enkoderin ohjaamana esiohjelmoitua rataa, siis matkii nokkamuotoa).

Hinnaltaan nämä teollisuuteen tarkoitetut servokäytöt ovat harrasteohjaimia kalliimpia, mutta ei halvaksi tule ostaa erikseen
ohjainta, moottoria ja virtalähdettä (harrasteohjaimet ovat pääsääntöisesti 100VDC ohjaimia, joihin pitää hankkia erikseen
muuntaja, tasasuuntaaja ja suodin) ja loppusumma vastaa jo aika lailla samaa mitä Deltan koko käyttö.

Deltan servokäytön mukana tulee ohjain, joka ottaa sähkön suoraan verkosta, sopiva moottori ja kaapelit. Siis käytännössä
plug'n'play, ja kun ohjaimissa on vielä automaattinen säätö, mitään PID-luuppeja ei tarvitse säätää. Toki Deltan servo-
ohjelmistossa skooppi ja kaikki muut hienoudet, jos haluaa hienosäätää, mutta nuo kyllä menevät säätöihinsä heittämällä, oli
inertiaa sitten mitä tahansa moottorin perässä.

Servon koon voit mitoittaa tällä ohjelmistolla: http://www.cnc-tekniikka.com/CNC-forum1/index.php?topic=2552.0


***


Logiikaksi varmaan aloittalijalle DVP-SV2. Siinä on kahden akselin interpolaation vakiona, sekä vasemman ja oikean puolen.
laajennusväylät. S-sarjaan on myös kattavin valikoima laajennusmoduleja, joten se varmasti olisi tulevaisuutta ajatellen
paras valinta.

HMI:ksi uusi 4-tuuman DOP-B4, joka vastaa hinnaltaan suurin piirtein Comfilen CuTouchia (no, CuTouch ei ole oikeastaan HMI-
paneeli, mutta jonkun käsityksen saa kuinka paljon enemmän saa rahalle vastinetta Deltan näytöllä).


Laitteles vaikka postia tarkemmin projektisi spekseistä, niin keksitään sopivat kamat.
Delta Electronics -tuotteet www.thelentech.fi - Blogi ennenmikrotietokoneita.blogspot.fi

Powered by EzPortal
SMF spam blocked by CleanTalk