Nyt on CNC-foorumin tukeminen helppoa!
Maksu onnistuu PayPalin kautta myös kortilla
Konemies kiittää

Kirjoituksien poisto foorumilta.

Aloittaja Tapani Honkanen, 28.02.16 - klo:07:55

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tapani Honkanen

Olen huomannut äskettäin muutaman tapauksen, missä aiheen aloittaja on poistanut koko säikeen, kun on paljastunut jotakin epäammattimaisuutta tai vaikeutta kysytyn tehtävän/työvaiheen asettamisessa. Minusta yleensä tuommoiset työtehtävien piilotetut/rajatut ongelman selvityskysymykset aiheuttavat turhautumista ensinnäkin auttamishaluisissa foorumilaisissa, koska todellinen ongelma ei useimmiten ole havaittavissa ja vastataan väärään kysymykseen. Saattaapi kysyjäkin turhautua ja pahinta, hieman nolostuakin kun osaamattomuuttaan ilmituo. Ja saattaa olla yrityssalaisuuksiakin vaarassa. Joku kysymys ja sen selvittely foorumilla muistuttaa nielurisojen leikkausta peräaukon kautta.
Minä en halua, että jonkin probleeman selvitysyritykset lakaistaan tuosta vain roskikseen, siis monen henkilön ideat ja tietämys kyseisestä aiheesta ja varsinkin sen ympärillä, toisten luettavaksi, tuhotaan.
Voisiko foorumin ylläpitäjä tehdä jotakin vaikka, tietenkin vasta silloin jos esittämäni purkaus saisi yleistä hyväksyntää.

PPJL

#1
Minä ainakin turhauduin siihen eiliseen viestiini liittyen 2mm uraan Viestissäni korostin että en ole tyytyväinen suunnitteluuni enkä edes tiedä pystyykö koko käikälettä valmistaman niin useat vastaukset koski valmistuksen sijaan suunnittelua ja sen laatua. En pahoittanut mieltä enkä nolostunut mutta jälleen oli lähdössä keskustelu väärille urille. Toki joukossa oli erinomaisia vastauksia josta sain ideoita.

En tule jatkossa kysymään täältä valmistukseen liittyvää, koska piirustuksia en pysty laittamaan tänne näkösälle.

E: Turhautuminen siitä siis koska ei pysty perustelemaan täällä miksi on tehty niin ja näin.piirustuksia ei pysty laittamaan julkiseksi.

Konemies

Lainaus käyttäjältä: Tapani Honkanen - 28.02.16 - klo:07:55
Olen huomannut äskettäin muutaman tapauksen, missä .....

Tarkoittanet tätä koko ketjun poistamistapausta viime viikolla. Se liittyi aiheeseen, jossa kyseltiin neuvoja muotin tekemiseen eräitä valukappaleita varten. Kysehän oli (kuula-)aseen tuotannollisesta valmistamisesta. Vaikka luen lähes päivittäin foorumia, niin en tullut katsoneeksi sitä ketjua otsikkoa pidemmälle ennen kuin sain foorumilaisilta muutaman YV:n, jossa pyydettiin vilkaisemaan sen aiheen sisältöä.

Eihän siinä aiheessa sinänsä mitään ihmeellistä ollut ja aseiden valmistusohjeita varmasti on netti pullollaan. Mutta siinä ketjussa käyty keskustelu oli jotenkin kummallista, kun foorumilaiset asiantuntijat kyselivät apujansa varten yksityiskohtia, eivätkä niitä oikein saaneet, joten keskustelu meni vähän jankkaamiseksi. Ikäänkuin asiassa olisi ollut jotakin salattavaa. Piti oikein lukea itse kirjoittamani foorumin säännöt ennen kuin osasin tietää mitä sille ketjulle teen. Totesin, että se ehkä on siellä "laillisuuden" rajamailla, joten päädyin poistamaan koko ketjun sen kummemmin perustelematta. Ajattelin, että kommentoin sitten, kun siitä kysytään. Eli siis nyt. Hyvä, kun kysyit.

Tietenkin on vahinko, kun tuollaisessa tapauksessa foorumilaisten asiantuntijuutta tuhoutuu ylläpidon toimesta. Tällainen on tällä foorumilla kuitenkin perin harvinaista. Muistelen, että foorumin koko 10 vuoden toiminnan aikana olen poistanut vain muutaman foorumin varsinaiseen aiheeseen liittyvän ketjun - tai edes viestin. Poikkeuksena oli vuonna 2012 syksyllä sattunut hakkerointitapaus, jossa piti poistaa muutama sata viestiä / ketjua, mutta niiden aihe liittyikin niin sanottuun miesenergiaan ja sen käyttöön.   ::)  Varmaankin 99,9% kaikista viestien poistoista on ao kirjoittajan itsensä tekemiä. Poistetut viestithän eivät suoraan tuhoudu, vaan ne jäävät foorumille erilliseen poistettujen viestien kansioon, jossa ne ovat ylläpidon luettavissa ja ne on tarvittaessa mahdollisuus myös palauttaa.

Kiitokset kaikille foorumilaisille erittäin asiallisesta ja asiantuntevasta keskustelusta jo kymmenen vuoden ajan!  :)

www.cnc-tekniikka.com on maailman suurin suomenkielinen cnc-tekniikan harrastajien keskustelufoorumi

Konemies

Lainaus käyttäjältä: DesignerJ - 28.02.16 - klo:09:17
Minä ainakin turhauduin siihen eiliseen viestiini liittyen 2mm uraan, että viestissäni korostin että en ole tyytyväinen suunnitteluuni enkä edes tiedä pystyykö koko käikälettä valmistaman niin vastaukset koski valmistuksen sijaan suunnittelua ja sen laatua. En pahoittanut mieltä enkä nolostunut mutta jälleen oli lähdössä keskustelu väärille urille.

En tule jatkossa kysymään täältä mitään valmistukseen liittyvää.

Vastaanpa samalla tähänkin. Olit tuon ketjusi itse poistanut ja katsoin keskustelun poistettujen viestien puolelta.

Kaikella kunnioituksella... Jos (kuka tahansa) esittää aloituksessa  kysymyksen, josta ei käy selville kaikki olennaiset tapaukseen liittyvät tekijät, niin saa pääasiassa vääriä vastauksia. Näin tässäkin tapauksessa. Kysymyksesi oli: "Pitäisi tehdä volyymituotteeseen ura, jonka leveys on 2 mm. Uran syvyys on 15mm!!"

Minäkin olisin ilman muuta tuohon voinut vastata, että ratkaisu on uran jyrsiminen on 2mm kiekkoterällä. Vasta kolmen ihan hyvän vastauksen jälkeen laitoit kuvan, josta selvisi, että ura onkin kaareva. No, onhan ihan selvää, että kukaan foorumilainen ei tuon kuvan näkemisen jälkeen olisi ehdottanut kiekkoterän käyttämistä. Tämän lisäinformaation jälkeen neljäs vastaus sisälsi ilmeisesti toimivan ratkaisun asiaan.

Mitä opimme tästä - itse asiassa molemmista tämän ketjun tapauksista: Foorumilaisista löytyy uskomattoman paljon asiantuntevuutta mitä erilaisimpiin asioihin. Ensimmäkseen hyviä vastauksia saa, kun määrittelee ongelman yksityiskohtaisesti tai ainakin riittävän hyvin. Tuo aloituksesi määrittely ei ollut riittävän hyvä.

Tuo loppupäätelmäsi (jonka mukaan et jatkossa kysy täältä enää mitään valmistukseen liittyvää) valitettavasti sattuu vain omaan nilkkaasi: Menetät tällöin mahdollisuuden löytää ratkaisuja esille tuleviin omiin teknisiin ongelmiisi.

P.S.
Kyseisen ketjun kahdeksasta vastauksesta viisi liittyi valmistettavuuteen, yksi oli suunnitteluun liittyvä lähinnä asiaton vihjaus ja kaksi oli yleisiä kommentteja.
www.cnc-tekniikka.com on maailman suurin suomenkielinen cnc-tekniikan harrastajien keskustelufoorumi

PPJL

Ehkä ilmaisin asian väärin! Yritän sanoa sitä, että on erittäin vaikea kysyä asioita täältä, koska ei pysty informoimaan kaikkea, vaikka haluaisia! Saisin varmaan parhaat vastaukset, jos laittaisi piirustukset esille. Valitettavasti ei ole mahdollisuutta. Siksi turhautuminen. Annoin väärän kuvan ekassa viestissä.

Konemies

#5
Lainaus käyttäjältä: DesignerJ - 28.02.16 - klo:10:22
Ehkä ilmaisin asian väärin! Yritän sanoa sitä, että on erittäin vaikea kysyä asioita täältä, koska ei pysty informoimaan kaikkea, vaikka haluaisia! Saisin varmaan parhaat vastaukset, jos laittaisi piirustukset esille. Valitettavasti ei ole mahdollisuutta. Siksi turhautuminen. Annoin väärän kuvan ekassa viestissä.

OK. Mutta kyllä tänne saa kirjoittaa pitkiäkin juttuja ja kuvauksia tapauksesta. Mitä persteellisemmin ongelman määrittelee, niin sitä enemmän myös muut foorumilaiset asiasta hyötyvät. Katsopa esimerkkkiä vaikka Kremmenin perusteellisista kirjoituksista. Kuviakin voi laittaa liitteeksi kohtalaisesti ja aina voi pistää linkin johonkin ilmaiseen kuvapalveluun.

....
Pientä täydennystä tähän vielä:

Tällä hetkellä foorumilla on seuraavanlaiset asetukset liitteisiin liittyen:

  • Yhdessä viestissä voi olla max 10 liitettä
  • Yhden liitteen koko voi olla max 257 kilotavua
  • Yhden viestin liiteiden koko yhteensä voi olla max 1,5 megatavua, eli siis käytännössä lähes kuusi maksimikokoista liitettä
  • Sallittuja tiedostomuotoja ovat: doc,gif,jpg,jpeg,mpg,avi,mov,wmv,pdf,txt,xls,ppt,emf,dxf,png,EASM,EDRW 

Nuo liitetiedostojen kokorajoitukset johtuvat vain siitä, että tila palvelimella on rajallinen. Tällä hetkellä liitteitä on 3376 kpl ja näiden liitteiden käyttämä tila palvelimelta on noin 500 megatavua. Tilaa on vielä käytettävissä ihan kohtalaisesti, mutta jos liitteiden sallittua kokoa kasvatetaan, niin epäilemättä alkaa tulla isoja 3D-malleja. Toistaiseksi yhtään liitettä ei ole koko aikana poistettu tilan loppumisen takia. Tilaahan saa aina lisää periaatteessa määrättömästi, mutta se maksaa ja nykyisillä foorumin ilmoitus- ja sponsorituloilla ei ole mahdollista ostaa paljon lisää kapasiteettia. Tilanne olisi toinen, jos joku osa foorumista muutettaisiin maksulliseksi, mutta sellainen ei nyt ole harkinnassa. Ainoa maksulliseksi tarkoitettu osiohan ovat nuo Osta ja Myy -palstan ammattimaisen kaupankäynnin ilmoitukset, mutta käytännössä ne eivät tuota mitään, koska jokseenkin kaikki ilmoitukset tehdään tuonne ilmaisten harrastelijailmoitusten puolelle. Vaikka se onkin vastoin foorumin ohjeita.
www.cnc-tekniikka.com on maailman suurin suomenkielinen cnc-tekniikan harrastajien keskustelufoorumi

porepe

Kremmen on oikeassa ja olen pahoillani tuosta epäasiallisesta vastauksesta. Pyrin itse suunnittelemaan konstruktiot niin että joukossa ei ole tuollaisia osia, toki niitä ei ehkä tuossa pysty kovin helposti välttämään.  Osan pystyy tekemään mutta se ei tuon kuvan perusteella ole kovin edullinen tai nopea tehdä ja näinollen se ei ehkä sovellu tuotteeseen jota tehdään paljon ja hinta pitää pysyä kurissa.  Jos kyseessä olisi joku lääketeollisuuden tai muun vastaavan robotin osa joita ei mene kuin muutama ja se saa maksaa mitä tahansa niin asia on eri...

Tarkoitukseni ei ollut loukata vaan pistää pohtimaan muita vaihtoehtoja joten anteeksi vielä kerran kommenttini.

Vastaaviin asioihin törmää tuon tuostakin varsinkin nuorten suunnitelijoiden toimesta. Viikko sitten pyydettiin tarjousta parista tuhannesta 15mm akselista joissa oli toisessa päässä m12 sisä- ja toisessa ulkokierre... Akselit sopivat siis peräkkäin... Materiaalina oli sekä Titaani että eräs haponkestävä teräslaatu... Lopoutulos oli että kieltäidyin hommasta kohteliaasti koska teräkustannusten laskeminen olisi ollut mahdotonta ja tuntityö ei tullut kysymykseen...
Petri Junnila
Mynämäki

PPJL

#7
Lainaus käyttäjältä: porepe - 28.02.16 - klo:11:11

Ei se kommentti ainakaan omaa mieltä pahoittanut, mutta ei pysty näyttämään koko konstruktiota ja perustelemaan sen olemassa olla. Se vaikeus tässä oli. Itsekkään en ole tyytyväinen ja toin sen varsin hyvin esille.

Viestin poistin siksi koska olisi mennyt varmaan "jankkaukseksi" koska en pysy avamaan asiaa enemmän.

porepe

Näinhän se on. Usein näitä mielenkiintoisia osia on piirustuksissa joissa jonkun ison firman nimi alla. ( Valmet, Metso, Sandvik,etc) ja piirrustukset eivät saa levitä nettiin...
Petri Junnila
Mynämäki

Konemies

Lainaus käyttäjältä: porepe - 28.02.16 - klo:11:11
Kremmen on oikeassa ja....

Tarkoitat ehkä Konemiestä....

No, ihan avartava keskusteluhan tästäkin aiheesta syntyi ihan itsestään. Hyvä kun keskustellaan ja juttujen taustat tulevat selviksi. Tuota Designerin ongelmakuvaustahan taisi ainakin jossain määrin rajoittaa hankkeen salassapitotarve. Sellaisissa tapauksissa voisi olla hyvä ratkaisu kuvata ongelma aivan erikseen tehdyllä vastaavalla kuvalla tai mallilla, josta ei käy selville salassa pidettäviä seikkoja. 
www.cnc-tekniikka.com on maailman suurin suomenkielinen cnc-tekniikan harrastajien keskustelufoorumi

PekkaNF

Ihmiset ovat täällä eri syistä: Minä olen oppimassa uusia asioita harrastepohjalta. Mutta täällä paljon ihmisiä joilla hyvin suuri kapean alueen tietämys ja jos sitä pääsee hyödyntämän, niin siitä todella kannattaa ottaa koppi.

Minulla on hyvn kapea oman alueen tietämys ja harvoin pääseen opastamaan muita, mutta onneksi itse olen saanut apuaj ja monesti on tullut selattua vanhoja viestä tunnin verran ennekun sieltä on vastaus löytynyt. Ja usein on löytynyt.

Senkin takia minusta "huonotkin" ketjut pitäisi pitää, monesti OT:stä löytää jonkun kiinnekohdan ja taas pääsee eteenpäin. Vaikka ketjun aloittajalle välttämättä kaikki ei ole juuri 100% sovellettavissa, niin joku toinen voi saada siitä paljonkin oppia ja ajateltavaa ja ehkäpä kiitollisena palauttaa joku päivä palveluksen.

Työskentelen eräässä keskikoisessa firmassa ja siinä kyllä suunnittelun pohjana on valmistettavuus, välillä joutuu piiskaamaan huollettavuutta ja varaosien granualariteetista. Konstruktion joutuu ajattelaam uusiksi jos siinä alkaa olla osia jotka ovat vain yhden toimittajan valmistettavissa. Tosin nykyisin eräin osin valmistustekniikka on hyvin eritytynyt ja välillä joku levyosa tehtynä moderneilla laitteilla on sekä teknisesti että kokonaiskustannuksiltaan edullisempi tapa kun perinteinen tapa, jos kaikki hyöty on otettu irti eikä piirustuksessa lue "PORATAAN ASENNETTAESSA".

Pekka

Ville Vaho

Ajat on kovia, kommentit "ompas täällä siistiä" tai "ompas hyvää kahvia" luetaan rivien välistä "yleinsä täällä on paskaista" "oliskohan pullassa jotain vikaa" Vippi vaihtuu herkästi porttikieltoon.

Harva haluaa ymmärtää suoraa puhetta sanasta sanaan, vielä harvempi osaa muodostaa lauseita niin ettei sitä ymmärtäisi väärin.

Suunnittelussa on oma lapsi pöydällä ja jos sitä haukutaan, sen voi ottaa itseensä tai ottaa opikseen. Ihan itsestä kiinni miten haluaa ymmärtää.

Ylellä olivat sitä mieltä että terska tuntuu oudolta kielen päällä.
-vilderi

Hiekkaranta_92

Lainaus käyttäjältä: PekkaNF - 28.02.16 - klo:12:06
Ihmiset ovat täällä eri syistä: Minä olen oppimassa uusia asioita harrastepohjalta. Mutta täällä paljon ihmisiä joilla hyvin suuri kapean alueen tietämys ja jos sitä pääsee hyödyntämän, niin siitä todella kannattaa ottaa koppi.

Minulla on hyvn kapea oman alueen tietämys ja harvoin pääseen opastamaan muita, mutta onneksi itse olen saanut apuaj ja monesti on tullut selattua vanhoja viestä tunnin verran ennekun sieltä on vastaus löytynyt. Ja usein on löytynyt.

Senkin takia minusta "huonotkin" ketjut pitäisi pitää, monesti OT:stä löytää jonkun kiinnekohdan ja taas pääsee eteenpäin. Vaikka ketjun aloittajalle välttämättä kaikki ei ole juuri 100% sovellettavissa, niin joku toinen voi saada siitä paljonkin oppia ja ajateltavaa ja ehkäpä kiitollisena palauttaa joku päivä palveluksen.

Työskentelen eräässä keskikoisessa firmassa ja siinä kyllä suunnittelun pohjana on valmistettavuus, välillä joutuu piiskaamaan huollettavuutta ja varaosien granualariteetista. Konstruktion joutuu ajattelaam uusiksi jos siinä alkaa olla osia jotka ovat vain yhden toimittajan valmistettavissa. Tosin nykyisin eräin osin valmistustekniikka on hyvin eritytynyt ja välillä joku levyosa tehtynä moderneilla laitteilla on sekä teknisesti että kokonaiskustannuksiltaan edullisempi tapa kun perinteinen tapa, jos kaikki hyöty on otettu irti eikä piirustuksessa lue "PORATAAN ASENNETTAESSA".

Pekka

Useammallakin hieman spesifistisemmällä foorumilla tahtoo olla ongelmana tiedon hukkuminen. Olen ollut kyllä tyytyväinen ettei tällä foorumilla vastauksina ole "käytä hakua" sillä kaikki eivät vain ole näppäriä käyttämään hakukoneita, ja yksin kertaisen tiedon etsimiseen kuluu tolkuttomasti aikaa, kun taas joku foorumilainen ratkaisee ongelman ulkomuististaan paljon nopeammin. Kyllä olen tainnut Konemiehelle wiki tyyppistä ratkaisua ehdottaa tiedon tallentamiseksi, mutta ymmärrän että foorumin ylläpitäminenkin on jo kovan työn takana. Toki wikin sisältö muuttuu näinkin osaavan käyttäjäkunnan avulla melko nopeasti rahanarvoiseksikin, joten väärinkäytökset pitäisi pystyä estämään.

Powered by EzPortal
SMF spam blocked by CleanTalk