Nyt on CNC-foorumin tukeminen helppoa!
Maksu onnistuu PayPalin kautta myös kortilla
Konemies kiittää

F-Engrave

Aloittaja P10neer1, 13.11.13 - klo:21:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

P10neer1

Löysin tällaisen ohjelman tekstin kaivertamista varten, vaikuttaisi helpolta ja toimivalta.

"F-Engrave on ilmainen ohjelma, joka oli alun perin tarkoitettu TrueType-kirjasimilla laadittujen tekstien kaivertamista varten. Ohjelman mielenkiintoinen erityiskyky on muuttuvalla viivaleveydellä olevien kirjainten kaivertaminen yhdellä uralla, eli ns. v-kaiverrus. F-Engrave on tiettävästi ainoa ilmainen ohjelma, joka pystyy v-kaiverrukseen. Ohjelmaa kehitetään edelleen, ja sillä voi ainakin jossain määrin kaivertaa myös kuvaelementtejä. Ohjelmassa ei ole piirto-ohjelmaa mukana. Valmisteltaessa tekstiä kaiverrettavaksi ohjelmassa on editointi-ikkuna, jonka avulla voi muodostaa käsityksen siitä, miltä kaiverrettuteksti tai kuvio tulee näyttämään. Ohjelmaan voi tuoda ulkopuolelta vektorigrafiikkaa, esimerkiksi Inkscape-ohjelmalla tehtyjä kuvia. "
Lähde: CNC-laitteiston modernisointi, Esa Aho, http://publications.theseus.fi/handle/10024/63190

Ohjelman kotisivut: http://www.scorchworks.com/Fengrave/fengrave.html

TeacDance

Tekeekö tuo tämän tyylistä tekstiä v terällä eli nostaa kulmat teräväksi automaattisesti

http://youtu.be/u8aYqPSBf7s
_________________
Tero Koskela
Ylivieska

YouTube

Jussa

Pystyy, näppärä ohjelma tosiaan. Voi kaivertaa vaikka sillee että teksti jää kaivertamatta ja reuna-alueet jyrsitään. Osaa vektoroida bmp filet eli jonku logon voi suoraan kaivertaa. Pari kylttiä olen kokeillut kaivertaa.

Viltsu

Joo ihan näppärä ohjelma, osaa tehdä kirjainten päässä nuo "nostot". Tässä viestissä (#176) on joitakin kappaleita, joita olen tehnyt sillä sovelluksella:
http://www.cnc-tekniikka.com/CNC-forum1/index.php?topic=304.176

Osaa V-jyrsinnän lisäksi laskea myös pallopäälle jyrsinnän. Ja ns. cleanup koodin erilliseen tiedostoon, jolloin isommat alueet pystyy puhsdistamaa/tasoittamaan halutun kokoisella tasapäisellä terällä.

Tietenkään se ei ole niin hienostunut ja helppokäyttöinen, kuin esim. joku Vectricin Vcarve, mutta kun sen puutteet tietää, niin kyllä silläkin ihan kohtuullisesti pärjää.

Ohjelma ymmärtää input formaattina vain dxf kuvia tai sen itse luomaa g-koodia, mutta g-koodista se ei lue muuta kuin reitin tekoon käytetyt asetukset jotka se tallentaa koodin alkuun kommenteiksi, itse kuva pitää olla tallessa dxf formaatissa. Itse ihmettelin aluksi miten asetukset saa talteen, mutta se pitää tehdä muuttamalla asetukset halutuiksi ja tallentamalla sitten gkoodi ilman mitään reittiä config.ngc nimellä oletuskansioon, jota se ehdottaa, eli käyttäjän kotikansioon. Muutoin joudut säätämään joka ainoan asetuksen uudelleen ohjelman käynnistyessä.

Vaikka ohjelma pystyy laskemaan reitin suoraan tekstille, niin itse ole havainnut parhaaksi tehdä tekstinkin inkscapella, muuttaa sen vektoreiksi, tallentaa dxf kuvaksi ja käyttää sitä sitten reitin laskemiseen. Tällöin tekstin asemmointiin ja viilaukseen on enemmän säätövaraa. Varsinkin erilaisissa kaunokirjoitusfonteissa voi kirjainten välisiä yhtymäkohtia joutua muokkaamaan paremman tuloksen aikaansaamiseksi. Ja tietysti inkscapella see tekstin helposti vinoon, kaarelle jne. ja ympärille voi sommitella muita kuvaelementtejä.

Ohjelma toimii pohjimmiltaan siten, että avatessaan kuvan, se pätkii kaikki kaaret ympyrät ja muut viivanpätkiksi tarkkuuasetuksen mukaan ja jos käyttää mm mitoitusta, niin parametrien oletusarvot ovat tuumamitoituksen mukaisia ja siten vähän turhankin tarkkoja ja se hidastaa laskentaa. Arc angle taas saattaa olla liiankin suuri, jolloin loivissa pitkissä kaarissa se oikoo aika ikävästi niitä reittejä, mutta oikomiset näkyy kuitenkin siinä esikatselussa.

Kun ohjelma laskee reittejä, se tavallaan nuolee kaikki viivat niiden oikealta puolelta niin kaukaa kuin seuraava lähin viiva antaa myöden tai mikä on ohjelmassa määritelty suurin leikkuusyvyys. Ja mikä on viivan oikea puoli, riippuu siitä mihin suuntaan viiva on piirretty ja sen voi vaihtaa inkscapessa (reverse path). Tämä on joskus hankalaa, kun leikkuualue määräytyykin väärälle puolelle kuin on ajatellut, eikä sitä oikein tiedä ennen laskentaa. Mutta ihan uusin versio ohjelmasta osaa kai ottaa alueet huomioon hieman eri tavalla uloimmasta sisimpään, en ole vielä kokeillut.

Jussa

Kiitti vinkistä :), tuskastelinkin noitten asetusten kanssa, joka kerta sama asetusten hakeminen.. Hienoja tuotoksia olet tehny tuolla ohjelmalla!

Lainaus käyttäjältä: Viltsu - 14.11.13 - klo:12:17

Powered by EzPortal
SMF spam blocked by CleanTalk